Puheenjohtajan blogi 6/2014

15 syyskuun, 2014

Enduron kilpailukausi on lähes ohi, mutta onneksi harrastusta ei tarvitse lopettaa kilpailujen päättymiseen. Peruuntuneiden kilpailujen tilalle on tullut sarjaenduroita ja erilaisia ajotapahtumiakin on tulossa.

Jo ennen kilpailukauden loppua tuli Moottoriliitossa olla sääntöehdotukset ja kilpailuesitykset. Hallitus päättikin kokouksessa esittää molempia. Sääntöihin esitettiin muun muassa sitä, että endurokilpailuihin, joissa ei ajeta yleisillä teillä, ei tarvitsisi olla tieliikennekelpoinen moottoripyörä eikä myöskään punakilpeä. Kilpailuesityskin päätettiin tehdä ja ajankohta pitkän pohdinnan jälkeen ajoittui syyskuulle. Kilpailuformaatti on jo alustavasti suunniteltu ja sen puolesta ollaan jo hyvässä vauhdissa. Kiitos siitä aktiivisille seuran jäsenille! Kilpailu vaatii tietysti paljon henkilöstöä sekä ennen kilpailupäivää että kilpailupäivänä. Tähän mennessä olemmekin aktiivisesti osallistuneet yhteistyökumppaneiden kilpailujärjestelyihin ja odotamme tietenkin sieltä saatavan apua kilpailun järjestämiseen. Se apu ei kuitenkaan riitä lähellekään kokonaan, joten kilpailun valmisteluihin tarvitaan myös paljon omaa panosta. Aina hienompi olisi, jos harrastukseen saataisiin innokkaita osallistujia myös tätä kautta, vaikka itse ajaminen ei kiinnostaisi. Nyt kaikki innolla värväämään tuttuja ja sukulaisia mukaan toimintaan!

Kilpailujen järjestäminen vaatii myös erilaisia lisenssejä ja lisenssikoulutuksia tullaan järjestämään rospuuttoaikaan. Alustavasti on ollut puhetta siitä, että pidettäisiin yhdessä yhteistyöseurojen kanssa näitä koulutuksia. Pyydänkin seuraamaan ilmoittelua ja osallistumaan koulutuksiin mahdollisuuksien mukaan. Mitä enemmän lisenssillisiä jäseniä seurassa on, sitä tasaisemmin on kuormaakin mahdollista jakaa useammalle henkilölle.

Seura täytti jo ensimmäisen vuotensa ja edelleen täytyy sanoa, että kaikki on mennyt hienosti. Tällaisen seuratoiminnan pyörittäminen omasta näkökulmasta on aika vaivatonta, koska seurasta löytyy paljon aktiiveja, jotka ovat valmiita järjestämään erilaista toimintaa. Toivotaan, että tilanne pysyy vähintään samalla tasolla, mutta luulen että kun tietyt toiminnat vakiintuvat, alkaa uutta ja uudenlaista toimintaakin syntymään. Tässä vaiheessa haluankin muistuttaa kaikkia siitä, että seuratoiminta ei ole vain tietyn porukan junailemaa toimintaa vaan jokaisella jäsenellä on oikeus (ja melkein tekisi mieli sanoa jopa, että velvollisuus) tuoda ideoita esille ja järjestää joko ajotapahtumia tai muuta toimintaa.

Hallinnollisesta näkökulmasta seuraava tärkeä tapahtuma on vuosikokous, joka järjestetään lokakuussa. Jokainen jäsen, joka haluaa tuoda seuratoimintaan liittyviä asioita kokouksen käsiteltäväksi voi lähettää (hyvissä ajoin ennen kokousta) aiheita joko puheenjohtajalle tai sihteerille, josta ne nostetaan kokouslistalle. Kokouksessa valitaan seuralle myös puheenjohtaja ja hallitus seuraavaksi vuodeksi, joten jos sinua kiinnosta puheenjohtajana tai hallituksen jäsenenä toimiminen, älä epäröi vaan ilmoita halukkuutesi tai kysy lisätietoja vaikka minulta. Viimeistään kuitenkin syyskokouksessa tulee halukkuus edellä mainittuihin tehtäviin ilmoittaa. Olisinkin iloinen jos näitä halukkaita ilmestyisi paljon.

Kesärengaskeliä on jäljellä vielä pari kuukautta, joten kesäkautta on hyvä jatkaa vielä osallistumalla vaikka Cross Country-kilpailuihin. Samoin kesäkauden päätteeksi yritetään ottaa vielä loppukiriä uusien ajopaikkojen metsästämisessä. Yksi ajopaikoista, joka on vireillä, löytyy Keuruun varuskunta-alueelta, jossa on paljon mahdollisuuksia monipuolisten reittien tekemiseen. Asia on tällä hetkellä Metsähallituksen käsittelyssä ja olen luottavaisin mielin siitä, että myöntävä päätös alueen käytöstä sieltä saadaan. Matkaa Jyväskylästä tulee kohtuullisesti, mutta toivon että jos siitä ajopaikka saadaan, löytyy sinne myös ajajiakin, koska ilman ajajia ei reitit kauaa ajokelpoisina pysy. Samoin kehotan rohkeasti niitä, jotka eivät ole käyneet vielä kokeilemassa Härkövuoren ja Humalamäen reittejä, käymään tutustumassa näihin hienoihin ajopaikkoihin. Hyvää syksynjatkoa kaikille!