Tommi Niemisen kertomus Joutsan endurokilpailusta 15.3.2014

22 maaliskuun, 2014

Lamminmäki enduro 15.3.2014 

Joutsassa ajoin tämän talvikauden toisen endurokilpailuni. Tiedossa oli käytännössä kesäkilpailu piikkirenkailla. Kilpailua edeltävällä viikolla ei tullut oltua pyörän päällä ollenkaan ja tähän vaikutti se, että Lievestuoreen kilpailussa tuli kova isku kivestä tai kannosta oikeaan jalkaan, mikä vaikeutti kävelyäkin monta päivää. Valmistautuminen kilpailuun olikin siis lähinnä huilailua ja mopon huoltoa.

Matka kisapaikalle sujui Pajarisen Mikon kyydissä, ja perillä oltiin vähän ennen kahdeksaa. Ilmoittautumisen ja katsastuksen jälkeen ehdin vähän kävelemään Lamminmäen tilan lähettyvillä olevaa maastokoetta. Reitti näytti hyvältä ja edes pieni räntäsade ei lannistanut kisafiilistä.

Lämmittelyjen ja varusteiden pukemisen jälkeen olin lähtöpaikalla vaihtamassa kuulumisia kilpailijatoverieni kanssa. Liikkeelle lähdin 9:23 ja ensimmäinen maastokoe oli Josemoralla. Ennen ensimmäistä maastokoetta ajettiin lähtöparini kanssa peräkkäin pieni metsäsiirtymä, joka sisälsi hidasta kivikkoa aluksi ja sitten nopeaa metsätietä. Metsätiellä oli piilossa kiviä, jotka koituvatkin yhden kilpailijan kohtaloksi tämän katkaistessa jalkansa.

Ensimmäinen maastokoe sujui jotenkin horroksessa ja vaikka ennen pätkää ajettiin aika pitkä siirtymä, oli kädet silti vähän tukossa. Toinen maastokoe ajettiin aika pitkän siirtymän jälkeen Joutsan keskustan lähellä, joka sisälsi peltoa ja jouhevaa metsäpätkää. Tämä pätkä oli suosikkini ja oli makeaa vetää pellolla kaasu kaakossa. Kahden maastokokeen jälkeen oli aina huolto. Huoltoaikaa oli tällä kertaa aika runsaasti ja puolen tunnin aikana tuli tankattua Jämsän apteekista saatua ”salaista” enskajuomaa ja buranaa.

Huollon jälkeen ajettiin aina sama siirtymä kuin ennen ensimmäistä maastokoetta ja kolmantena maastokokeena oli Vaihela, joka on myös Päitsipätkä, tosin toiseen suuntaan ajettuna. Maastokokeesta olin kuullut ainoastaan, että se on pitkä noin 19 min kärkiukoilla ja hidasta teknistä ajettavaa. Maastokoe sujui ongelmitta ja kellosta tuli katsottua pari kertaa aikaa missä kohtaa pätkällä olin suunnilleen. Tämän jälkeen oli siirtymä kisakeskuksena toimivan Lamminmäen tilan lähettyvillä olevalle maastokokeelle.

Toisessa huollossa alkoi valkenemaan, että päivästä oli tulossa pitkä. Tosin huoltoaikaa oli jokaisessa huollossa noin 25-30 min jossa ehti hyvin tankkaamaan ja huoltamaan pyörää.

Kilpailu sisälsi siis neljä maastokoetta, jotka ajettiin kahteen kertaan A, B ja nuorten -luokassa. Maalissa olin puoli neljän aikaan ja kisan jälkeen tulosten selvittyä oli hieman pettynyt olo. Sijoitus oli 12. B2-luokassa. Kisapäivän aikana ei tullut kaaduttua kertaakaan, mutta nyt syöttöä ei ollut tarpeeksi. Semmoisenkin sanonnan olen joskus kuullut, että et aja tarpeeksi kovaa jos et kaadu J Eli mennäänkö vauhdillisesti äärirajoilla vai varmistellen.

Yhteenvetona voi todeta, että Lamminmäen enduro oli hyvin järjestetty niin kisapaikan saunamahdollisuuksien kuin maastokokeiden osalta. Siirtymät olivat aika pitkiä ja siellä tulikin pitkän päivän aikana flashbackkejä viime vuotiselta Päitsiltä. Tämän vuoden talvikisat olivat tässä ja olisihan noita kunnon spoorikisoja voinut olla lisää, jos säät olisivat suosineet.

Seuraava kilpailu on Päitsi, jonne lähden Matti Oikarin #144 huoltoon. Muistakaahan kannustaa reitin varrella JSENS kuskeja!

Niin ja kiitos vielä yhteistyökumppaneille:

Jämsän Silmäasema Oy

Woblehelsinki.com

Isännöitsijätoimisto Erkki Törmäkangas Oy

Enduroterveisin Tommi Nieminen #206

PS Allekirjoittaneen mopo on nyt myynnissä http://www.nettimoto.com/husaberg/te/1569532